Esittely
 Johtokunta
 Yhteystiedot
 Säännöt
 logot
Tapahtumakalenteri
Menneet Tapahtumat



Kesänäyttelyt
Taiteilijat
Kävijät
Kuvia
Lehtijutut
Linkkejä ja
tiedostoja





Kesänäyttelyt Vetelin Taidekartanossa





Vetelin Taidekartano


Taidekartano eli entinen Vetelin Emäntäkoulu rakennettiin vuonna 1937 ja sen omistaa Vetelin kunta. Vuonna 2010 Perhonjokilaakson Kuvataideyhdistys järjesti päärakennuksessa kesän kestäneen Veteliläisten Kuvataiteilijoiden ja harrastajien yhteisnäyttelyn. Päärakennus nimettiin epävirallisesti 1.6.2010 alkaen Vetelin Taidekartanoksi.


Vetelin Taidekartanon Kolmas kuvataidenäyttely 2012


Heinä- ja elokuun kestäneessä näyttelyssä kävi 1040 vierailijaa. Näyttelyn kuraattorina toimi Taitelija-ohjaaja Marita Liulia. Taiteilijoita ja kuvataiteen harrastajia Perhonjokilaakson ja Lestijokilaakson alueelta oli näyttelyssä mukana 43. Taideteoksia oli n. 150 ja mukana oli maalausten lisäksi myös veistoksia, sekatekniikkatöitä , grafiikkaa sekä mediataidetta. Kutsutaiteilijana oli perholaissyntyinen Marita Liulia, jolla oli esillä 13 teosta näyttelykokonaisuudesta Choosing my religion. Näyttely oli avoinna joka päivä ja siihen oli sisäänpääsymaksu 4 €. Yhdistys järjesti oheistapahtumia Taidekartanossa näyttelyn yhteydessä, niissä oli tuttuun tapaan aiheina mm. musiikki ja kirjallisuus.



Vetelin Taidekartanon toinen kuvataidenäyttely 2011


Talkooporukkaan kuului Perhonjokilaakson kuvataideyhdistyksen jäseniä ja taiteilijoita perheineen. Näyttelyn valmistelut alkoivat hiljalleen jo talvella ja kevään edetessä työmäärä kasvoi. Näyttelyyn oli päätetty jo syksyllä 2010 ottaa mukaan kutsutaiteilija ja taiteilijaksi valikoitui kaustislaissyntyinen Jaakko Valo. Muille osallistujille päätettiin järjestää jurytus.

Näyttelyn kuraattorina toimi läänintaiteilija Marja Kolu. Näyttelyyn tuotiin runsaasti töitä ja kuraattorimme teki suuren työn valitessaan teokset näyttelyyn ja suunnitellessaan jokaiselle työlle oman paikkansa Taidekartanon seiniltä. Valvojina toimivat arkisin Vetelin kunnan järjestämät harjoittelijat: Veera Björkbacka ja Lotta Heikkilä. Viikonloppuvalvonta hoidettiin talkootyönä sekä taiteilijoiden että Kuvataideyhdistyksen jäsenten voimin.

Vuodelle 2011 täytyi tehostaa tapahtumien tiedotusta, joten Taidekartanolle perustettiin blogi. Blogiin tuli tapahtumatiedotusten lisäksi tapahtumakalenteri.

Kesän aikana Taidekartanossa järjestettiin taidekursseja sekä myös oheistapahtumia musiikkiin, kirjallisuuteen, ja paikallisperinteeseen liittyen. Myymäläpuodissa oli myynnissä alueen asukkaiden käsitöitä.



Muut kesän 2011 näyttelyt


Ikoninäyttely

Taidekartanon ylimmässä kerroksessa oli kesän aikana Perhonjokilaakson kansalaisopiston ikoni-maalauspiirin taidenäyttely, jonka opettajana toimi Olga Melet-Pajuoja. Ikoneiden aiheina olivat Kristusta, Jumalanäitiä, pyhää ihmistä tai Raamatun tapahtumia esittävät kuvat. Perinteisesti ikonit on maalattu puulle, mutta näyttelyssä oli esillä myös kankaalle maalattuja ikoneja.

Veteli eilen

Taidekartanon ylimpään kerrokseen tehtiin Vetelin kotiseutuyhdistyksen toimesta myös näyttely, joka kertoi vanhan ajan Vetelistä. Näyttely kertoi Vetelin kotiseutumuseolta lainattujen esineiden avulla tarinan ”Veteli eilen, eli vähästä se alkoi”. Näyttelyn suurena kiinnostuksen kohteena olivat vanhat valokuvat, joita oli runsaasti esillä Vetelin eri kyliltä kootuissa albumeissa. Valokuvakansiot olivat lainassa Vetelin kirjaston kotiseutukokoelmasta.


Taidekartanon esiselvitystyö


Lahja Varila teki esiselvityksen, jonka tarkoituksena oli kartoittaa Vetelin Taidekartanon edellytyksiä ympärivuotisen toiminnan syntymiseksi. Tutkimus valaisi erilaisia tulevaisuuden toimintaideoita sekä siellä jo toteutuneita kulttuuritapahtumia. Vetelin Taidekartanosta toivotaan tulevan alueellisesti merkittävä kuvataiteen kohtaamispaikka.

Tutkimus osoitti, että haasteita tulee olemaan paljon tarvittavan yhteistyön luomisen sekä rahoituksen järjestämiseksi. Taidekartanon toimintaidea on kaikesta huolimatta mahdollinen toteuttaa. Tarvitaan voimakasta yhteistoimintaa ja liiketoimintaosaamista sekä luottamusta siihen, että luovien alojen tuotteilla tulee tulevaisuudessa olemaan entistä enemmän kysyntää kuten trendiennusteetkin kertovat.

Tutkimusmenetelmänä selvityksessä on käytetty kehittämistoiminnan lähestymistapaa. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jonka aineistoa kerättiin havainnoimalla sekä asiakaskyselyn ja haastattelujen avulla. Lahja Varila on toiminut Vetelin Kuvataideyhdistyksen puheenjohtajana ja on ollut mukana Taidekartanon toiminnassa alusta asti.

Linkeistä löydät koko esiselvitystyön.



Vetelin Taidekartanon ensimmäinen kuvataidenäyttely 2010


Veteliläinen kuvanveistäjä Aimo Vähäkainu tiedusteli Vetelin kunnalta mahdollisuutta järjestää näyttelytoimintaa tyhjillään olevaan entiseen emäntäkoulun rakennukseen. Idea näyttelystä alkoi saman tien kerätä yhteen paikallisia kuvataiteilijoita, kuvataiteen harrastajia ja taiteen ystäviä. Vetelin kunta suhtautui myötämielisesti hankkeeseen, sillä kunnan kehittämisstrategiaan oli kirjattu yhteisöllisen kulttuurin kehittäminen.

Näyttelytyöryhmän kokoontumisissa päädyttiin siihen, että näyttelytoimintaa organisoitaisiin Perhonjokilaakson Kuvataideyhdistyksenä. Mukaan tuli samana vuonna myös Hymy-hanke, jonka markkinointiavustus ja muu asiantunteva apu oli näyttelytapahtumalle ratkaisevan tärkeää. Sponsorituloja kiersivät keräämässä yhdistyksen jäsenet nopeaan tahtiin sekä jäsenkeräys saatiin käyntiin. Näin saatiin yhdistykselle tuloja jotka mahdollistivat ensimmäisen kesänäyttelyn toteuttamisen. Pohjanmaan Taidetoimikunnalta saadun avustuksen myötä mahdollistui lisäksi samalle kesälle taiteenopetus seniori- ja erityisryhmille Perhonjokilaakson kunnissa.