Esittely
 Johtokunta
 Yhteystiedot
 Säännöt
 logot
Tapahtumakalenteri
Menneet Tapahtumat



Kesänäyttelyt
Taiteilijat
Kävijät
Kuvia
Lehtijutut
Linkkejä ja
tiedostoja





Menneitä tapahtumia


Näyttelyt 2012


VETELIN TAIDEKARTANON III KUVATAIDENÄYTTELY
1.7. – 31.8.2012
Näyttelyyn saivat osallistua Perhonjokilaakson ja Lestijokilaakson alueen taiteilijat ja taiteenharrastajat. Ensimmäistä kertaa Taidekartanon näyttelyhistoriassa teosten joukossa oli myös mediataidetta. Näyttelyn kutsutaiteilijana, kuraattorina ja juryttajana oli Taiteilija-ohjaaja Marita Liulia.



Muita yhdistyksen järjestämiä tapahtumia 2012


Taidekartanon Joulumarkkinat 17.-18.11. Markkinat järjestettiin ensimmäistä kertaa. Myytävänä oli monipuolisesti käsitöitä, leivoksia sekä kirjallisuus ja taidetuotteita.

Syyskekkerit 30.8. järjestettiin kesänäyttelyn päätteeksi. Ohjelmassa oli musiikkia, yhteislaulua, kilpailu, arpajaiset ja tietenkin kahvitus.

Kirjallisuuskeskustelu 15.8. Marita Liulian teoksesta "Choosing my religion"

Laulua ja Soittoa Taidekartanossa 5.8. Mestaripelimanni Voitto Isosaaren suunnittelema musiikkitapahtuma. Mukana oli pelimanneja ja laulajia Perhonjokilaaksosta.

Näyttelyt 2011



VETELIN TAIDEKARTANON II KUVATAIDENÄYTTELY
1.6. – 31.8.2011
Teoksia oli lähes 200 noin viideltäkymmeneltä eri taiteilijalta ja taiteenharrastajalta. Näyttelyyn valitut olivat tällä kertaa kotoisin/ syntyjään Perhonjokilaakson kunnista. Näyttely sai osakseen paljon kiitosta korkeasta tasostaan ja monipuolisuudestaan. Kutsuvierastaiteilijana oli kaustislaissyntyinen Jaakko Valo (Jyväskylä).



Muita yhdistyksen järjestämiä tapahtumia 2011


Myymäläpuoti, jossa oli Perhonjokilaakson alueelta olevia erilaisia tuotteita myynnissä

Satutunnit joka keskiviikko heinä ja elokuun ajan, lapsia kävi satutunneilla yhteensä 95

Perinnepäivä 8.7. Päivän aikana esiteltiin perinteisiä työtapoja, lasten ulkoleikkejä, Poeta-runoryhmä esiintyi, kantelemusiikkia esitettiin, taidepajaan sai osallistua sekä monenlaista muuta ohjelmaa koko päivän iltaan saakka

Kirjailijailta 27.7. Ähtäriläinen esikoiskirjailija Armi Toivola esitteli tilaisuudessa teostaan

Kuvataidekurssi yli 8-vuotiaille lapsille ja nuorille 1. – 4.8.

Runoilta ”Naisen tunteet” 7.8. Ähtäriläiset Tuula Haapajärvi ja Minna Hiironen esiintyivät

Kirjailijailta 14.8. Halsualainen Eila Kujala esitteli uusinta teostaan sekä myös aiempaa tuotantoaan

Musiikki-ilta 21.8. Perholaiset Minna Ventilä (laulu) sekä Katja Louhula (piano) esiintyivät sekä laulattivat yleisöä

Muisteloita Taidekartanossa 28.8. Entisille emäntäkoululaisille järjestettiin tapaaminen Taidekartanossa, joka toimi aikoinaan Emäntäkouluna vuosikymmeniä.

Taidearpajaiset 28.8.

Emäntäkoulun tulevaisuus, 13.10.
Taidekartanotoiminnan jatkumisesta ja sen mahdollisuuksista toimia ympärivuotisesti pidettiin Vetelin kunnan ja yhdistyksen järjestämä keskustelutilaisuus "ideariihi" 13.10. Taidekartanossa. Illan tarkoituksena oli selvittää minkälainen tahtotila on alueen kulttuuritoimijoilla ja luottamusmiehillä talon säilyttämiseksi kulttuurikäytössä. Päädyttiin yhteisesti siihen, että pyritään tekemään Taidekartanosta toimiva sekä omin avuin toimiva kulttuuritalo.


Näyttelyt 2010


VETELIN TAIDEKARTANON I KUVATAIDENÄYTTELY 1.6. – 31.8.2010
Entiseen Vetelin Emäntäkoulun rakennukseen tuli jälleen elämää, kun ovet avattiin yleisölle Veteliläisten kuvataitelijoiden ja harrastajien yhteisnäyttely-tapahtumalla. Elokuun loppuun mennessä näyttely keräsi kuvataiteesta kiinnostuneita ihmisiä yli 2300. Tapahtuman yhteistyökumppanina oli Hymy-hanke.



Muita yhdistyksen järjestämiä tapahtumia 2010


Kurssit 2010
Sarjakuvakurssi, 5.7. -9.7.
Muotokuvapiirustus, 26.7.-30.7.

Opettajana toimi kuvataiteilija Pilvi Kivijärvi. Kursseja oli suunnattu eri-ikäisille ja kokoontumispaikkana oli Taidekartano.

Taidepajat 28.6-28.9.2010
Pohjanmaan Taidetoimikunnan nuorten taiteilijoiden työllistämishankkeella toteutetut Vanhusten ja kehitysvammaisten työpajat Perhonjokilaakson palveluyksiköissä. Ohjaajana toimi Pilvi Kivijärvi.

Runotapahtuma ja musiikkia 8.8.2010
Poeta-runoryhmä esitti runoja Taidekartanon taidenäyttelyn kävijöille ja pianomusiikkia taituroi Teemu Varila. Illalla yleisö sai vapaasti lausua runoja ja esittää runotoiveita Poeta-runoryhmälle.